• Whistle Bait Biography in English • Whistle Baitin tarina suomeksi

Whistle Bait biography

Whistle Bait was formed when a couple of boys from a small town called Hamina -- Vesa Haaja (vocals and guitar), Vesa Tynkkynen (guitar), Juha Tynkkynen (drums), and Marko Mäkelä (bass) -- joined forces in the spring of '84 and started a band. The Tynkkynen bros and Marko had had couple of bands before this, as The Ghostriders and Pink And Black.

Soon after their first gig (May 1984) the band got a fifth member when Jarkko Ravi and his saxophone joined the crew. Now the music that had been pure 50's rock'n'roll and rockabilly slowly changed into jive and swingrock á la Bill Haley. During the first year the band concentrated on learning how to play their instruments and had a few gigs in Hamina. Their first gig away from home was in '85 in the Finnish capital Helsinki, warming up bands like The Rapiers, and from that day on Whistle Bait have been a familiar sight in clubs all over Finland.

In '86 the boys went to the studio for the first time and made a 7-track demo. For the studio sessions, a piano player was needed, and this is when Kim Drockila stepped in. In '86 the band worked hard touring a lot and as a result of their growing reputation as a good up-and-coming band, they got a record contract at Goofin' Records and in the beginning of '87 the EP Whistlin' for You was released. That time WB also joined national competition for young pop bands of all genres and the result was a ranking for 2nd-5th place.

The EP opened up more doors for the band and in '88 the single "Honeysuckle Jump" was released. By now their reputation had grown and the audiences had gotten larger. The band went on a promotional tour that included Sweden, Germany and Holland. In the summer of '88 the Finnish music magazine Rumba ranked "Honeysuckle Jump" as the 7th most sold indie single in the country.

In '89 Whistle Bait recorded their first finnish single "Tiikerihai", which strangely enough still sells in Japan.

By the end of '89 My Way Records signed the band and in the beginning of '90 the first full length record “Can't Beat the Whistle Beat” was released.

The first single from that album "One Step Further" got good reviews and quite a bit of radio airtime. That time Whistle Bait was also contacted by Roundtown Music booking agency (later Knox Ltd) and WB began to tour widely Finland. The band toured at a pace that got to be too hectic for Jarkko Ravi, and by the end of '90 the saxophonist left the band. At this time the band hit the studio again and the single "I Hate to be Santa (and We Don't Want to be Reindeer)" was released before Christmas, without sax but with their road engineer Mika Hytö on guitar.

1991-1992 WB toured steadily, trying first to find new sax player but then decided to concentrate more into piano pumping/guitar twanging style. In '93 WB first planned to make a new 45 by their own and two songs was recorded: “Love Hurts” and “Don’t Look Back”, but then My Way asked them to record some new material and the tape of those two songs has disappeared since... The cd-ep “Whistle Bait” was released and later the same year, and their version of old tango song, “Kiss Of Fire” got a lot airplay. Two originally penned songs in Finnish -- "Kissa" and "Salaperäinen tyttö" -- were recorded for a compilation album made for a radio station. The compilation album was only printed in two examples for YLE’s Radio Suomi –local stations, so there's a collectors item if you ever need one!

In '94 Whistle Bait met Janne Haavisto of Laika and the Cosmonauts, one of Finland's best producers, and together they made the cd-single "Four Aces and Joker." The song became very succesfull, and backed up by this, the band hit the road again and toured through Finland, Germany, Denmark and Sweden.

In the summer of '95 the compilation CD It's Party Time was released and by the end of the same summer the new Whistle Bait album What Happened to the Girl Next Door? (also produced by Janne Haavisto) was released, now on a new record company, Bluelight Records.

There were many guest artists on this album, like Esa Pulliainen, Veli-Matti Järvenpää, The Fabulettes, Wiley Cousins, Arto Tamminen and Jussi Huhtakangas. The record was highly praised by critics and the band got much attention in the media too. Encouraged by the positive critiques, the band went on a tour that lasted over half a year and included about 100 gigs! Whistle Bait played also in couple tv-shows.

1996 they planned to tour Germany again and to promote it a local rock’n roll fanzine, Dynamite also released a promo 45 containing one unreleased track by WB, “Lonely Weekends” – the tour was sadly never done. In '97 the cd-single "Time Will Tell" was released and this too got a very good response from the critics and plenty of radio airtime - it went to radioplaylists in Radio Mafia, Radio Suomi and Radio Nova.

Again the band kept on touring and started to plan the upcoming record and a big party to celebrate the 15th birthday of Whistle Bait. But on Saturday morning, the 23rd of January 1999, sad news reached the band. Their bass player Marko Mäkelä had died. Marko's death deeply shocked the band, who always had been a close bunch of friends and through all times had considered the band a family business.

After a stop for breath and some deep thinking the band decided to continue, as they knew Marko would have wanted them to.

The birthday celebration party was changed into a memorial of Marko and many of the band's close friends - Mr. Breathless, Skyway Patrol, Hullu Kissa, Ellis and his Angry Teens, Wiley Cousins, Jarkko Ravi, Rock Ola and Francine played at the memorial gig raising funds for Marko’s little baby daughter. Whistle Bait found a new bass player, Lasse Sirkko, who also plays bass or steel guitar in numerous bands like Red Hot, Bloodshot Eyes, Saimaa, Heartworn, Tennessee Plates etc. With Lasse the band hit the road again with great success.

Highly acclaimed Georg Malmstén foundation supported Vesa Haaja financially in purpose of getting new songs composed for Whistle Bait’s next album. And in summer of 2000 songs finally were written in a summer cabin and boys found themselves in studio after four years. The new album, ”Bait’s Motel” was recorded early 2001 in Hitsville, Helsinki, with Olli Haavisto. Just before that ”When The Time Stops” was released as cd-single. ”Bait’s Motel” was released in two formats: the normal one and double cd (limited edition of 500 copies!) which contains live gig recorded summer 2000 in their old hometown of Hamina.

That time their old booking agency, Knox, decided to end its business and since then WB has been sold by many different agencies, but mainly by the band itself.

Through the years the band has had the pleasure of working with many other artists, for example, backing for legends like Ronnie Dawson (r.i.p.) and the queen of rock’n roll, Wanda Jackson. During the early 2000’s WB decided to bring also some old finnish rock’n roll/teen stars from 50’s back on the stage and has worked with Lasse Liemola, Pirkko Mannola and Rock-Jerry since. For that work they needed again saxophone player and they met a young guy, Juho Hurskainen. Juho has played and still plays in various groups. Juho’s sax fit the WB sound so well that they decided to add it in the regular group and in 2002 Whistle Bait was a 6-piece band again. The same year earlier WB had visited USA first time and played a show in big Rockin’ Fest in Green Bay, WI.

As Whistle Bait celebrated its 20 years anniversary in 2004 they decided to put out some new special material and recorded a mini studio live cd-album that contained 8 songs and was packed in a tin box with extra material as a sticker and collectable cards. Only 500 copies of “Some Kinda Fun” was printed and was sold out on their two sold out 20th anniversary shows, in Hamina and Helsinki. Later the same year Goofin Records released a vinyl album of the same album with some extra songs of the same session and with a new mixing by Vesa Haaja. It was named as “The Beat-O-Tronic Sound Of the Whistle Bait” and was targeted mainly for international sales. WB promoted the album also in Italy and Germany.

The band members also have managed to find time for side projects – Lasse Sirkko and Juho Hurskainen both play and record with various groups, Vesa Haaja first with Frantic Four, then Less Misfits and still with the internationally successful Barnshakers and nowadays also with Hi-Fly Rangers. The Tynkkynen brothers and Kim Drockila with Skyway Patrol and Hullu Kissa and Vesa Tynkkynen still with Lost Fiction. Vesa Haaja also writes material for other bands and has had songs released in the States too by names like Marti’ Brom and Ronnie Dawson. Vesa has also made some english lyrics for Marko Haavisto’s songs – like the ones in Aki Kaurismäki’s Cannes Film Festival winner “The Man Without a Past”. Whistle Bait has also done some tribute shows for the King – playing Elvis Presley’s 60’s obscure movie material.

The story of Whistle Bait continues as long as the van, the gear and the guys can handle it, and if you happen to hear the WB van coughin' in your neighborhood, get into a party mood, put on your dancing shoes and join the fun -- you won't be disappointed!

Whistle Baitin tarina

Jos et ole elänyt täysin säkki päässä tai olet seurannut musiikkimaailman tapahtumia edes nimeksi, WHISTLE BAIT -niminen orkesteri on sinulle jo entuudestaan tuttu. Tuo legendaarinen ja mainio orkesteri on saattanut eksyä silmiesi eteen niin Lapissa, Hangossa kuin Pohjanmaan lakeuksillakin. Kuusimiehinen WB on esiintynyt ja levyttänyt jo vuodesta 1984 eikä loppua näy. Bändin tyyli on eri musalajien sekamelskaa - sieltä kuuluu niin 50-luvun amerikkalainen rock, 60-luvun pop kuin muukin hauskanpitoon kuuluva elementti. Kaikki riippuu kuuntelijan korvien välistä. Tässä muutama rivi kuitenkin yhtyeen historiasta.

Kaikki alkoi, kun pikkukaupungin pojat itäisestä Suomesta, Haminasta - Vesa Haaja (laulu & kitara), Vesa Tynkkynen (soolokitara), Juha Tynkkynen (rummut) ja Marko Mäkelä (basso) - yhdistivät voimansa 1984 keväällä – Suomen yli pyyhkäisseen 50-luvun villityksen jälkimainingeilla - ja perustivat yhtyeen, joka pian sai nimekseen "Whistle Bait". Whistle Bait on - paitsi slangisana joka kuvaa tilannetta, kun upeannäköinen lyyli kävelee ohi ja kääntää poikain päät - myös Collins Kids -nimisen 50-luvun tenavarock`n roll -duon levyttämä kappale. Tenavakvartetti yhtye itsekin 1984 oli, poikien iät liikkuivat vasta 15:sta vuodesta ylöspäin. Tynkkysen veljeksillä ja Mäkelällä oli kokemusta yhtyesoitosta jo orkestereista Pink And Black sekä Ghostriders.

1984, pian WB:n ensimmäisen julkisen esiintymisen jälkeen, yhtye sai uuden jäsenen kun Jarkko Ravi (saksofoni) astui remmiin. Näin puhtaana 50-luvun rock`n rollina ja rockabillynä alkanut soitanta liukui pikkuhiljaa enemmän jiven ja swing-rockin pariin, a`la Bill Haley, Jimmy Cavallo, Freddie Bell ja Stargazers. Tuon ensimmäisen vuoden ajan WB pikkuhiljaa opetteli soittamaan ja esiintyi muutamaan otteeseen kotikaupungissaan.

Eka keikka pois kotikulmilta oli 1985 Helsinkiin, legendaariseen Lepakkoluolaan ja siitä lähtien WB onkin ollut varsin tuttu näky kuppiloissa ympäri Suomea - myös esiintymislavalla. 1986 pojat painuivat ensimmäisen kerran studioon nauhoituspuuhiin ja tuloksena oli seitsemän kappaletta sisältänyt demo. Kyseinen demo tehtiin Bluelight Recordsin opastuksella (WB:n ja Bluelightin tiet kulkivat yhteen lähes 10 vuoden kuluttua uudemman kerran). Studiosessiota varten haluttiin riveihin myös pianisti ja sellainen löytyikin lähes naapurikunnasta, Pyhtäältä. Kim Drockila soitti studiossa ensimmäisen kerran WB:n riveissä ja on siitä asti kuulunut yhtyeeseen. Vuonna 1986 huomattiin yhtye laajemmaltikin ja kun sana reippaasta lavaesiintymisestä kiiri, tarjosi Goofin`Records mahdollisuuden ensilevyn tekoon ja kyseinen EP, Whistlin` For You, ilmestyi heti vuoden 1987 alussa.

Tämä avasi bändille oven yhä useampiin keikkapaikkoihin ja kun vuonna 1988 Goofin` julkaisi WB:n "Honeysuckle Jump" -singlen, oli WB:n nimi jo tunnettu muidenkin kuin rock`n rollin fanaattisimpien kannattajien keskuudessa. Yhtye promotoi levyään myös ensimmäisellä ulkomaan kiertueellaan, joka suuntautui Saksaan ja Hollantiin ja bändi - nuori iältään kun oli - osallistui myös nuorison taidetapahtuman parissa järjestettyyn bändikisaan missä eteni paikallistason ja läänintason karsintojen kautta loppukilpailuun, saavuttaen lopulta kunniakirjan. "Honeysuckle Jump" rankattiin Rumba-lehdessä kesän 1988 seitsemänneksi myydyimmäksi suomalaiseksi indie-levyksi.

WB suhtautui tuolloin, kuten yhäkin suhtautuu, musiikkiin "ei-niin-ryppyotsaisesti" eli hauskaa pitää olla. Niinpä bändi teki tuolloin jo mitä halusi ja huvitti milloinkin. Tällä periaatteella WB esitti lähinnä lääninrajojen sisäpuolella myös suomenkielistä tavaraa 40-60-luvuilta ja kuultuaan sitä, Goofin` ehdotti WB:lle suomenkielisen julkaisun tekoa. Näin tehtiinkin ja 1989 ilmestyi bändiltä single puhtaalla suomenkielellä: "Tiikerihai". Kyseistä julkaisua myydään yhä jatkuvasti esim. Japaniin. 1989 bändi keikkaili myös maamme rajojen ulkopuolella, käyden Ruotsissa.

Vuoden 1989 lopulla My Way Records ehdotti bändille ensimmäisen pitkäsoiton tekoa ja sen äänitykset aloitettiinkin heti. Vuoden 1990 alussa ilmestynyt lp "Can`t beat the Whistle Beat" lisäsi bändin esilläoloa entisestään ja pojat siirtyivät "Roundtown Music" -nimisen ohjelmatoimiston talliin (myöhemmin Knox ja Desman Oy). Albumi antoi näytteen WB:n musiikkityylistä, joka oli jalostunut vanhasta rockista ja saanut vaikutteita matkan varrella vaikka mistä, mitään populäärimusiikin vuosikymmentä ja tyylilajia unohtamatta.

Albumista lohkaistiin myös single "One Step Further", joka saikin mukavasti radioaikaa ja poikia vietiin syksyn keikoille tahtiin, joka riitti saksofonistille. Jarkko Ravi jätti WB:n vuoden 1990 lopulla, kun yhtye marssi studioon tekemään novelty-joulusinkkua "I Hate to be a Santa (and we don`t wanna be reindeers)" ja suunnitteli jo seuraavaa albumia. Saksofonin aukkoa yritettiin korvata ensin hakemalla uutta fonistia, mutta pian päätettiin korvata foni siirtymällä vain kitara-piano-linjalle ja jatkaa jäljelle jääneellä miehityksellä.

Aikaa uusien kujeiden opetteluun kuitenkin tuhrautui ja vasta 1992 bändi oli jälleen iskussaan. 1993 yhtye oli jo äänittämässä omakustannesingleä ”Love Hurts”, kun My Way halusi julkaista uutta WB-kamaa ja tuloksena oli neljän biisin "Whistle Bait" -cd. Levyn biiseistä varsinkin "Kiss of Fire" -versiointi vanhasta tangosta sai paljon soittoaikaa paikallisradioasemilla ja taas bändiä vietiin keikasta keikkaan. Samana vuonna yhtye levytti myös kaikessa hiljaisuudessa kaksi omaa suomenkielistä kappalettaan: "Kissa" ja "Salaperäinen tyttö", jotka julkaistiin Radio Suomen kokoelmalevyllä kymenlaaksolaisista yhtyeistä painosmäärän ollessa vain kaksi kappaletta, toinen Ylen toimistoon Kotkaan ja toinen Kouvolaan. Siinäpä keräilyharvinaisuus.

1994 WB tutustui tuottajaguru Janne Haavistoon ja ensimmäinen yhteistyön hedelmä oli My Waylle tehty cd-single "Four Aces and Joker", joka saavutti paljon soittoaikaa ja pisti pojat tekemään pari seuraavaa vuotta niska limassa keikkoja. Soundit olivat paremmat kuin missään bändin aiemmassa tuotoksessa ja lisää oli tulossa. Runsaan keikkailun niin Suomessa kuin ulkomaillakin (Saksa, Tanska, Ruotsi) viivästyttämä albumiprojekti Haaviston ohjauksella oli vihdoin valmis 1995 loppukesästä ja kantoi nimeä "What Happened to the Girl Next Door?" uudelle levymerkille, Bluelight Recordsille. Kesällä oli julkaistu myös kokoelma-cd bändin aiemmista levytyksistä parin ennenjulkaisemattoman otoksen ohella My Wayn toimesta, nimellä "It`s Party Time".

"What Happened to the Girl Next Door?" otettiin innolla vastaan musiikkipiireissä jopa myös kriitikoiden toimesta. Levylle otettiin vierailijoiksi muusikkoja, joihin WB oli uransa aikana tutustunut, kuten Esa Pulliainen, Veli-Matti Järvenpää, Fabulettesin laulutrio: Saara Soisalo, Mari Hatakka ja Tiina Isohanni, Wiley Cousins (USA), Arto Tamminen ja Jussi Huhtakangas. Yhtye sai julkisuutta entistä enemmän ja levynjulkaisurundi kesti jopa n. puoli vuotta käsittäen n. 100 keikkaa ja tv- sekä radioesiintymisiä. Kovasta keikkailusta voipuneet "wistlarit" peruivat kesän 1996 Saksan kiertueensa, käyden kuitenkin Tanskassa, mutta levyttivät kuitenkin harvinaisen palan saksalaisen Dynamite-lehden väliin: kokoelmavinyylisinkulla löytyy WB:n tulkinta kappaleesta "Lonely Weekends", jota ei muualta löydy.

Vuonna 1997 ilmestyi sitten cd-single Time Will Tell (Bluelight), joka sai paitsi kiitosta kriitikoilta, myös runsaasti soittoaikaa radioasemilla. Levystä on olemassa kaksi erilaista pakkausversiota; normaalin oloinen cd-single sekä vinyylisinkun kansiin pakattu versio. Levyn myötä WB teki taas rajusti keikkaa, mutta vuosi 1998 otettiin vähän rauhallisemmin. Uutta kokopitkää levyä suunniteltiin ja valmistuttiin pikkuhiljaa pitämään megaluokan 15-vuotisjuhlallisuuksia, kun synkkä uutinen talvisena aamuna 23.1.1999 järkytti Vistlariperhettä: yhtyeen basisti ja peruspilari Marko Mäkelä oli kuollut. Markon kuolema pysäytti yhtyeen totaalisesti, onhan WB aina ollut ”perheyritys””, jossa pitkät keikkamatkat ja asuminen yhdessä tien päällä sekä vielä vapaa-aikanakin runsas yhdessäolo välttämättä tiivistävät ihmissuhteita. Pahimmasta järkytyksestä toivuttuaan bändin ei kuitenkaan tarvinnut kauaa miettiä: päätettiin jatkaa Markon muistoa kunnioittaen. Samalla yhtyeeseen liittyi uusi jäsen, basisti Lasse Sirkko. Lasse soittaa vistlareiden lisäksi bassoa mm. Red Hotissa, Bloodshot Eyesissä, Saimaassa, Tennessee Platesissa ja pedal steeliä Heartwornissa. Samalla aloitettiin taas kaavailut uuden levyn teosta. Whistle Bait ei ole kovin usein studiossa piipahtanut (tahti tuntuu olevat korkeintaan yksi levy/5 vuotta…), syynä sekä ahkera penkin kuluttaminen keikka-autossa että - kuten äijät itse asian ilmaisevat - laiskuus .

Uutta kokopitkää levyä saatiin kuitenkin odotella vuoden 2001 alkuun saakka, syynä lähinnä se että WB halusi tehdä albumin, joka sisältää vain ja ainoastaan omaa materiaalia. Oman materiaalin tekoon tarvittava aika oli kortilla päivätöitten takia, kunnes arvostettu Georg Malmstén -säätiö myönsi Veskulle säveltämistukea uutta WB-levyä varten. Näin sitten kesähelteillä 2000 kesämökin rauhassa syntyikin uuden, ”Bait’s Motel” -albumin materiaali. ”Bait’s Motel” -nimi juontaa tietenkin Hitchkockin ”Psycho” elokuvaan ja Norman Batesin johtamaan kummalliseen ”Bates Moteliin”, josta väännettiin nimi uuteen levyyn. Levy itsessään tehtiin vuoden 2001 alussa jälleen Hitsvillen studioilla Helsingissä, tällä kertaa Olli Haaviston johdolla. Levyä ennen julkaistiin ”When The Time Stops” -cd-single, joka sisältää myös bonusmateriaalia. ”Bait’s Motel” -albumista tehtiin kaksi versiota, normaali versio sekä tupla-cd, joka sisältää yhtyeen kesällä 2000 Haminassa, Hamina Tattoo -tapahtumassa äänitetty live-esiintyminen sekä studio-live-version biisistä ”If I Can Dream”.

Samaan aikaan Baitin pitkäaikainen keikkamyyjä Ben Pennanen päätti pistää pillit pussiin ja WB etsi uuden kodin muista ohjelmatoimistoista. Suurin osa bändin keikoista onkin yleensä suoraan bändin itsensä buukkaamia.

Normaalien keikkojen ohella WB on hakenut myös vaihtelua erikoisseteistä, kuten rockin kuninkaalle tehdystä tribuutista, jossa Whistle Bait soittaa lähinnä Elvis Presleyn 60-luvun tuntemattomampia elokuvasävelmiä, kunnioittaen kuninkaan musiikkia, eikä potkupukuja. Lisäksi bändi on ehtinyt myös säestämään erinäisiä ulkomaan eläviä, mm. legendaarisia Ronnie Dawsonia (r.i.p.) ja Wanda Jacksonia. 2000-luvun alussa heräsi ajatus tuoda esiin myös vanhoja legendaarisia Suomi-rokkareita 50-luvulta. Ensimmäisenä vuonna 2002 marssitettiin estradille Lasse Liemola. Tuota keikkaa varten oli tarvetta taas saksofonille, ja tehtävään löytyi nuori mies nimeltään Juho Hurskainen – tuttu useastakin bändiyhteydestään. Juhon sointi sopi paitsi Liemola-settiin, myös Whistle Baitin soundiin, joten mies liittyikin saman tien WB:n vakiojäseneksi. Seuraavina vuosina yhteistyötä Suomi-artistien kanssa jatkettiin Pirkko Mannolan ja Rock-Jerryn kanssa. Pirkon ja Lassen kanssa on pyöräytetty pari kertaa ”Iskelmäketju”-niminen musiikkikavalkadi.

2000-luvun alussa WB piipahti jälleen Suomen rundailun ohella myös Tanskassa ja vuonna 2002 USAssa, esiintyen megaluokan ”50’s Rockin’ Fest” –tapahtumassa Green Bayssa. Vuonna 2004 bändi täytti 20 vuotta ja tapahtumaa juhlistaakseen päätti käydä studiossa äänittämässä spesiaalijulkaisun faneilleen. Tuloksena oli studiolive, ”Some Kinda Fun – 20 years with Whistle Bait”, joka sisältää peltipakkauksessa paitsi 8 uutta biisiä sisältävän levyn, myös erikoissälää kuten tarran ja keräilykortit. Levyn 500kpl painos myytiin loppuun kahdessa juhlakonsertissa Haminassa ja Helsingissä, joissa myös esiinnyttiin loppuunmyydyille saleille. Goofin Records julkaisi myöhemmin samana vuonna vinyyliversion samasta levystä uusilla miksauksilla ja lisäbiiseillä nimellä ”Beat-O-Tronic Sound Of The Whistle Bait”. Vinyyliä WB kävi promotoimassa mm. Saksassa sekä Italiassa, jossa Summer Jamboree –festivaaleilla äänitettiin pari dvd-kokoelmalla nähtyä raitaa sekä ”Baby, That’s Rock’n Roll” –raita, joka löytyy Summer Jamboreen promo-cd-julkaisulta.

Yhtyeellä on ollut vuosien varrella erinäisiä sivuprojekteja, joista mainittakoon Vesa Haajan yhä jatkuva, menestynyt Barnshakers ja Less Misfits, jossa Vesa ei enää vaikuta. Uusin Vesan projekteista on rummuton trio, Hi-Fly Rangers. Muita ovat mm. Vesa Tynkkysen Lost Fiction sekä Lasse Sirkon ja Juho Hurskaisen lukuisat orkesterit. Vesa Haaja kirjoittelee biisejä paitsi omille yhtyeilleen, myös muille ja lauluja on julkaistu jenkkejä myöten, esittäjinä mm. Marti’ Brom ja Ronnie Dawson. Vesa on tekstittänyt englanniksi useita Marko Haaviston lauluja kuten Aki Kaurismäen Cannes-palkitussa elokuvassa ”Mies Vailla Menneisyyttä” kuultu ”Stay”.

Mitä Whistle Bait sitten tarjoaa tänään? Keikoillaan WB esittää sekä omaa materiaaliaan että laajaa läpileikkausta 50/60-lukujen taitteen rockista nykypäivään mustine Larry Williams –vivahteineen, kavahtamatta lainkaan kumia, go-go:ta, buugaloota ja muuta ”hörskönmörskön” meininkiä. Sanalla sanoen meiningin nimenä on ”Beat-o-tronic”. WB:n jo kolmelle vuosikymmennelle ulottunut tarina jatkuu niin kauan kuin keikka-auto, kamat ja äijien sekä fyysinen että henkinen kunto kestävät. Jos WB:n keikkabussi yskähtelee Sinun kotikulmillesi, ota rela bailausmieliala ja tule mukaan, kun "wistlarit" laitattavat yleisöä jalalla koreasti!